Pystyykö itsekuria kehittämään?

Viimeksi kun tapasin työterveyspsykologin, juttelimme siitä miten minulla ei koskaan ole ollut mitään vaikeuksia pysyä ruodussa silloin, kun minulla on menossa joku maksettu dieetti. Herkkuja ei tee edes mieli, ja ruokavaliossa pysyminen on ihan itsestäänselvyys. Ongelmat alkavat kun dieetti loppuu. Alkuun saattaa mennä ihan hyvin, mutta sitten naposteleminen alkaa lisääntyä ihan huomaamatta. "Kyllähän mä nyt tämän kerran voin syödä tämän (suklaapalan, karkin, leivoksen, naksun), kun ei enää tartte dieetata. Ei yksi pieni herkku lihota." On kuitenkin ikävä tosiasia, että pienistä puroista kasvaa joki, ja jos joka päivä syö x-määrän pieniä herkkuja niin päivittäinen kokonaiskalorimäärä onkin loppujen lopuksi liian iso ihan huomaamatta. Lisäksi olen huomannut itsessäni sen, että sallimani herkkumäärät kasvavat vähitellen, kunnes jossain vaiheessa syön kasan karkkia joka päivä. Paino nousee ja ahdistus lisääntyy, kunnes jossain vaiheessa saan tarpeekseni ja ostan jostain jonkun dieettiohjelman. Sen avulla saan taas painoa pois, ja koko homma alkaa alusta. 

Olen myös huomannut, että dieetti toimii oikeastaan vain silloin kun olen siitä maksanut. Jos yritän myöhemmin noudattaa aiemmin hyvin toimineita ohjeita uudestaan, motivaatiota ei ole tarpeeksi jotta pysyisin ruodussa. Psykologin kanssa ajateltiinkin kokeilla sellaista, että maksan itselleni hyvinmenneestä päivästä. Jos en siis ole sortunut syömään salaa tai napostelemaan turhia juttuja, saan laittaa kyseisen päivän jälkeen euron omaan säästöpossuun. Kun possuun on kertynyt tarpeeksi rahaa, saan ostaa sillä jotain kivaa, kunhan se ei ole herkkuja. Tämän itselleni maksamisen avulla olen saanut napostelukohtauksia karsittua jonkin verran, mutta esimerkiksi flunssaisena euron palkkio ei merkannut mitään sen rinnalla että sain parantaa oloa (edes hetkeksi) paketillisella Aino-jäätelöä.

Olen mukana Facebookin Jenny ja läskimyytinmurtajat -ryhmässä, jossa pyritään ravistelemaan perinteisiä käsityksiä ylipainosta ja painonhallinnasta ylipäätään. Iso osa siellä julkaistavista postauksista ei välttämättä kiinnosta, mutta välillä siellä tulee vastaan helmiä jotka osuvat omalle kohdalle täydellisesti. Eräs postaus käsitteli sitä, että tahdonvoima tai itsekuri on ikäänkuin aivoissa oleva lihas, joka kehittyy vain harjoittelemalla kuten muutkin kropan lihakset. Jos on koko ikänsä sallinut kaikenlaiset herkut, niin itsekurilihas on aika heikko. Sitä eivät myöskään kehitä maksetut dieettiohjelmat, sillä niiden ajan on helppo vain ajatella pysyvänsä ruodussa tietyn aikaa, ja dieetin jälkeen palataan takaisin vanhoihin elämäntapoihin ilman että paljonkaan on muuttunut omassa elämässä. Tuota lihasta pystyy kuitenkin kehittämään vähitellen, tekemällä hyviä valintoja päivittäisessä elämässä. Joka päivä ei tarvitse sallia itselleen herkkuja, vaikka se kivaa olisikin, tai herkun ei ainakaan tarvitse olla iso. Jos on tottunut syömään joka päivä suklaalevyn (onneksi en sentään), niin lihasta voi kehittää vaihtamalla suklaalevyn aluksi vaikka patukkaan. Vähitellen määrää voi vähentää entisestään, vaikka suklaapatukkaan joka toinen päivä, jne.

On helppo sanoa  että yritän olla kieltämättä itseltäni herkkuja, sillä jos kieltäydyn niistä liian kauan niin loppujen lopuksi sorrun syömään holtittoman määrän. Kuitenkaan se, että sallin itselleni herkut, EI VOI tarkoittaa sitä, että syön joka päivä suklaalevyn tai edes -patukan, tai että annan syömieni herkkumäärien kasvaa kasvamistaan kuten yleensä on tapahtunut. Minun on pakko harjoituttaa itsekurilihasta aivoissani siten, että minulle riittäisi OIKEASTI vaikkapa pari pientä palaa suklaata päivällisen jälkeen jälkiruokana. Tai siten, että jos töissä on tarjolla jotain hyvää, niin en enää kotona söisi sitä jälkkäriä. Karu totuushan kuitenkin on, että paino nousee väkisin jos sallin itselleni kaikki mahdolliset herkkuhetket joka päivä. Elämä on täynnä valintoja, ja joskus pitää vaan osata valita herkuttomuus jotta voi toisen kerran valita sen herkun.