Kirjoittaako julkisesti vai salaa?
Aiempi blogini jota kirjoitin, ei ollut mitenkään salainen, mutta en mainostanut sitä alkuun kenellekään tutulle. Tuntui jotenkin hävettävältä tunnustaa, että minulla on ylipainoa ja yritän laihduttaa - ihan kuin kukaan ei näkisi että liikakiloja on kertynyt, tai että olen saanut painoa pois vain lihoakseni uudestaan. Vuosien varrella moni ystäväni tai tuttuni sai tavalla tai toisella tietää blogistani, mutta en silti lähtenyt mainostamaan asiaa esim. Facebookissa. En myöskään koskaan postannut kasvokuvia, vaan rajasin kasvoni kuvien ulkopuolelle sillä en halunnut kenenkään tuntemattoman tunnistavan minua missään. Alkuun en itse asiassa kertonut edes miehelleni vanhasta blogista, vaan kirjoitin ensimmäiset kuukaudet salaa. Eihän salaa syöminen enää olisi salaa syömistä, jos siitä kirjoittaa blogissa jota puoliso seuraa? Loppujen lopuksi, vaikka jossain vaiheessa kerroinkin miehelleni että kirjoitan blogia, en tiedä kävikö hän lukemassa sitä koskaan. Hänelle ei kuulemma ole m...