Karkiton toukokuu - kun on vähän pakko

Kevään vihdoinkin edistyttyä sain etsiä vaatehuoneesta kevyempiä takkeja talvitakkien tilalle. Ehdoton lempitakkini on jo vuosia ollut lyhyt nahkatakki, jonka sain 20-vuotislahjaksi isäntäperheeltäni silloin kun olin lukion jälkeen Yhdysvalloissa au pairina. Takki on ollut välillä vuosia käyttämättömänä koska se ei ole mahtunut päälle, mutta viime vuosina olen taas voinut käyttää sitä. Yllätys oli ikävä, kun takki ei nyt mennytkään kiinni! Käytin sitä kyllä tuossa pari päivää sitten, kun sää oli lämmin, mutta vain siksi kun sen sai jättää auki. Harmittaa kuitenkin ihan sairaasti, että olen lihonut niin paljon että takki on tällä hetkellä aika käyttökelvoton. 

Toinen viime kesänä käyttämäni takki on punainen trenssi, jonka ostinkin vasta viime kesänä. Sekin on ollut jo käytössä tänä vuonna, mutta pari päivää sitten huomasin, että napinlävet irvistelivät ärsyttävän näköisesti. Pakko varmaan laittaa sekin takki takaisin vaatehuoneeseen ja etsiä sieltä toinen trenssini joka toivottavasti on sopiva. Pahin tilanne olisi, jos mikään takki ei menisi kiinni ja joutuisin myöntämään itselleni että ainut keino saada minulle sopiva takki on ostaa uusi. No, shoppailuhan on aina kivaa, mutta rahatilanne ei todellakaan salli jatkuvaa suurempien kokojen ostamista.

Ensimmäinen ajatukseni tämän "äkillisen" vaatteiden kutistumisen lihomisen huomattuani oli, että on varmaan sittenkin pakko aloittaa joku uusi (super)dieetti. Vaan hetkinen, vastahan mä vannoin että en enää dieettaa?? Toisaalta lapset kyllä tietävät että olen lihonut. Esikoinen sanoi juuri tänä aamuna kun kuopus ilmoitti syövänsä kerralla paketillisen oivariinia, että "sitten pullistut niinkuin äiti on pullistunut". Jatkoi vielä että "minä en ainakaan aio koskaan pullistua, vaan aion olla niinkuin isi". Isi, joka on pitkä ja laiha ja joka voi syödä käytännössä mitä vain ilman että se koskaan näkyy missään. Yritin kertoa lapsille, että ihminen voi olla pullea tai laiha ilman että sillä on mitään väliä, mutta esikoinen on kyllä vakaasti sitä mieltä että hän ei halua olla koskaan pullea... 

Palatakseni takaisin aiheeseen, en siis kuitenkaan halua antaa lapsilleni esimerkkiä siitä miten äiti ryhtyy taas dieetille, sillä he kyllä huomioivat mitä ympärillä tapahtuu. En kuitenkaan voi jatkaa samaan tahtiin kuin nyt, tai kohta joudun ihan oikeasti uusimaan koko vaatevarastoni kun mikään ei mahdu päälle. Voinhan toki viettää koko kesän omistamissani maksimekoissa jotka eivät purista tai kiristä mistään (tosin en ole vielä niitä tänä vuonna kokeillut), mutta se olisi vain tosiasioiden kieltämistä. Yksinkertaisesti en vaan voi vetää herkkuja joka päivä ja väittää sitä rennoksi elämäksi painosta stressaamatta, kun stressaan siitä kuitenkin.

Päätinkin jo heti kuun vaihduttua, että ainakin toukokuun olen nyt ilman karkkia, enkä myöskään osta muita herkkuja kaupasta. Aion sallia itselleni esimerkiksi äitienpäivänä kakkua anopin luona, ja söin myös muffinssin kun kävin ystäväni kanssa kahvilassa, mutta kotona ja yksin ollessani on herkuttelun jäätävä minimiin. Muuten syön perheeni kanssa normaalia ruokaa kuten ennenkin, onhan perusruokavalioni kuitenkin ihan kunnossa. Eihän painoni välttämättä heti tästä laske, mutta jos ei nousisikaan. Samalla kun pidän tämän kuun yllä karkkilakkoa, harjoitan viime postauksessa mainitsemaani itsekurilihasta ja jämäkkyyttää, joita tarvitsen kyllä taatusti koko loppuelämäni tässä peevelin vaikeassa painonhallinnassa! Tarkoitushan ei kuitenkaan ole, että kesäkuussa alkaa taas yletön herkuttelu kun olen kuukauden vähemmällä...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämä ei ole laihdutusblogi

Kokeiluun 5:2

Kirjoittaako julkisesti vai salaa?